29.4.2006

Opettajien kirjalista

Jyväskylän yliopistolla järjestettiin yliopiston päärakennuksen kahvilassa ainakin menneen syksyn ja kevään aikana nk. opettajuuskahviloita, joissa keskusteltiin opettajuuteen, eteen tuleviin pulmatilanteisiin, eettisiin kysymyksiin yms. liittyvästä. Kahvilassa käynyt Harri keräsi jossain vaiheessa mukanaolleilta ideoita opettajakirjalistaan, eli listaan kirjoista, joista voisi opettajana olla hyötyä oman opettajuuden kannalta.

Lista on luettavissa osoitteessa openkirjalista.blogspot.com

23.4.2006

Nimenmuutos

Luettuani http://kirjoitusopas.blogspot.com/:n kirjoituksen otsikolla "Kirjoita kolmen kokonaisuuksia", muutin tämän blogin otsikon/nimen muodosta:

Matikan ja tietotekniikan opettajaksi kasvamassa

muotoon:

Matikan opettajaksi kasvamassa

Voisi vaikka tehdä tietotekniikkajutuille kokonaan oman bloginsa jossain vaiheessa.


29.4.2006 : Paluu alkuperäiseen nimeen

Päätin kuitenkin säilyttää blogin alkuperäisellä nimellään, Matikan ja tietotekniikan opettajaksi kasvamassa. Vaikka nimi onkin pitkähkö, kuvaa se blogia paremmin kuin "Matikan opettajaksi kasvamassa".

19.4.2006

Aloittelevan opettajan käsikirja

Kävin muutama tunti sitten palauttamassa muutaman lainassa olleen 9.luokan matikan kirjan Norssin matikanopettajien työhuoneeseen ja huomasin pöydällä kirjan nimeltä Aloittelevan opettajan käsikirja. Huoneessa olleet opettajat, Leena Reinikka ja Hannu Raninen, kommentoivat kirjaa hyödylliseksi. Takakannen perusteella vaikutti lukemisen arvoiselta.

Förbom, Maria. Mentori - Aloittelevan opettajan käsikirja. Tammi. 2003.

Murtolukujen laskutoimitukset Cuisenaire-lukusauvoilla

Opettajan pedagogisissa aineopinnoissa on jäljellä enää loppurutistus, huomenna on portfolion, ilmeisestikin viimeisen kirjallisen työn, eräpäivä. Oon portfolioon liittyen selaillut mitä kaikkea kuluvan lukuvuoden aikana on opettajaopintoihin liittyen tullut tehtyä...

Syyskuussa olin didaktikkoni Sinikka Kaartisen opintopiiriä varten kirjoittanut yksityiskohtaisen selvityksen Cuisenaire-lukusauvojen käyttämisestä murtolukujen yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskun opettamisessa. Jos minulta nyt kysyttäisiin miten kahden murtoluvun jakolaskua voidaan lukusauvoilla havainnollistaa, en enää muistaisi...

Murtolukujen peruslaskutoimitukset Cuisenairen lukusauvoilla [PDF]

14.4.2006

Lukihäiriöstä

Luin Valittujen Palojen Helmikuun 2006 numerosta (s. 116-122) artikkelin lukihäiriöstä ja sen tunnistamisesta.

Moni lapsi salaa lukivaikeuden hyvän muistinsa avulla, jolloin ongelma saattaa tulla ilmi vasta ala-asteen loppuvaiheessa.
- Sally Shaywitz

Jos lapsi oppii tietyt asiat hyvin helposti mutta jotkin toiset taas teettävät paljon töitä, jotain saattaa olla vialla.
- Barbara Young

Opettajien saattaa olla vaikea ymmärtää, että fiksullakin lapsella voi olla oppimisvaikeuksia.
- Nancy Cohen

Tyypillisiä lukivaikeuden merkkejä

Artikkelin mukaan tyypillisiä lukivaikeuden merkkejä ovat seuraavat:

  • Lukeminen hidasta
  • Ääneen lukeminen vastenmielistä
  • Tekstin tuottaminen työlästä
  • Kirjoitusvirheet yleisiä
  • Kirjaimet ja numerot saattavat vaihtaa paikkaa keskenään
  • Kirjaimet tuntuvat hyppivän paperilla
  • Oikea ja vasen, itä ja länsi saattavat mennä sekaisin
  • Vaikea ehtiä lukea tv:n tekstejä
  • Lomakkeiden täyttäminen hankalaa

Linkkejä ja lisätietoja

Kenttäharjoitteluraportti

Suoritin pedagogisten opeopintojeni kenttäharjoittelun Kuopion Lyseon lukiolla 13.-24.3.2006 lehtori Juho Oikarisen ohjauksessa. Harjoittelusta pitää kirjoittaa 24.4. kenttäharjoittelun palautetilaisuutta varten raportti...sain raporttini juuri valmiiksi :)

Kenttäharjoittelussa oli viisi pääteemaa/-tavoitetta:

  • Oppilaitoksen toimintakulttuuriin perehtyminen
  • Koulun ja kodin väliseen yhteistyöhön perehtyminen
  • Opetuksen, oppimisen, ohjaamisen ja ryhmäprosessien hallinnan taitojen syventäminen
  • Koulun toiminnan suunnitteluun, resursointiin ja tehtävien jakoon tutustuminen
  • Opettajan työn eettisten periaatteiden ja arvofilosofisen taustan pohdinta

Kirjoitin raporttini aiemmin laatimani kenttäharjoittelun henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS:n) pohjalta.

Tiedostot

5.4.2006

Unkarilaisia lukion matematiikan ja tietotekniikan yms. tehtäviä

Matikan opeopintojeni kurssikaveri Kaivosojan Heta on tällä hetkellä tekemässä opeopintojen kenttäharjoittelua Hatvanin pikkukaupungissa, puoli tuntia Budapestista pohjoiseen, Bajza József Gimnázium -lukiossa. Heta lähetti maililla muutamia unkarilaisen lukiojärjestelmän, meidän yo-koetta vastaaviin, sekä Unkarin koulukilpailuihin yms. juttuihin liittyviä tehtävälinkkejä. Suuri osa tehtävistä löytyy unkarinkielen lisäksi myös englanniksi :)

KöMaL - Mathematical and Physical Journal for Secondary Schools
Unkarin kansallisten matematiikka-, fysiikka- ja tietotekniikkakilpailujen materiaalia. Kilpailuja sponsoroivat mm. GE ja Ericsson. Erittäin hyvää tehtävämateriaalia, osaan tehtävistä on myös malliratkaisut.
Unkarin opetusministeriö - Lukion loppukokeita
Sivu ilmeisestikin sisältää unkarilaisia yo-kokeita kaikista opetettavista aineista. Osa tehtävistä myös englanniksi.

1.4.2006

Sinut on siirretty passiivirekisteriin

Jyväskylän yliopistolla on käytössä yliopiston tietotekniikan laitoksen kehittämä kurssikirjanpito- ja hallintajärjestelmä Korppi. Kirjauduin Korppiin sisälle juuri äsken ja ilmoitustaulullani oli seuraava viesti:

Et ole suorittanut kursseja kolmeen kuukauteen. Tästä johtuen sinut on siirretty passiivirekisteriin 1.4.2006 alkaen. Sinulla ei ole opiskeluoikeutta, ennen kuin esität omalle laitoksellesi opintosuunnitelman hyväksyttäväksi.

Voit kirjata alle perustelusi ja joko hyväksyä tai hylätä päätöksen.

Tämän alla oli sitten tekstilaatikko, johon saattoi kirjata perustelunsa miksi mahdollisesti ei hyväksynyt passiivirekisteriin siirtoa.

Olin juuri noin viikko sitten lukenut yliopiston nettisivulta yliopiston ottavan käyttöön mainitun passiivirekisterin. Kirjoitin perustelulaatikkoon seuraavasti:

Suoritan pedagogisia aineopintoja tänä vuonna (2005-2006) ja kurssit OPEA110, OPEA410, OPEA520, OPEA530 ja OPEA610 tulevat opintorekisteriin kirjattavaksi vasta huhtikuun lopussa. En missään tapauksessa hyväksy passiivirekisteriin siirtoa!

ja painoin tämän jälkeen "En hyväksy" -nappia. Korppi totesi "Etkö todellakaan halua hyväksyä? ;-)" ja tarjoili napin, jossa luki "Okei, hyväksytään sitten ;)" Painoin nappia, jonka jälkeen Korppi totesi:

Kela suosittelee opiskelutahdin kiihdyttämiseksi syömään silliä ja juomaan kuravettä päälle. Mukavaa kevään jatkoa! :-)
t. Korppi-tiimi

Hyvää aprillipäivää d:)